Kaksi nälkää

Sitä olen tässä parina viime päivänä miettinyt, että miksi joskus nälkä on sellainen, että sen voi antaa vaan mennä ohi, eikä siinä ole mitään ongelmaa. Joskus toisinaan taas nälkä on sellainen, että se vaatimalla vaatii ruokaa. Jos ei syö, nälkä ei tosiaankaan mene ohi, vaan se vaan kovenee.

Onko kellään samanlaisia kokemuksia? Teoriaa siitä, miksi näin? Ei sillä, että asialla olisi mitään merkitystä, mutta se nyt vaan sattuu pyörimään päässä ja pohdituttamaan.

Joogaa jumppasalissa ja syväjäädyttävä työhuone

Olin ensimmäistä kertaa ohjaamassa joogaa paikallisen joogayhdistyksen järjestämässä kesäjoogassa. Kesäjoogaa harjoitetaan nyt kaksi kertaa viikossa, aiemman kerran sijaan, ja siksi myös vapaaehtoisia ohjaajia tarvitaan enemmän. Kollega oli jo yhden kundaliinijoogatunnin pitänyt kesäjoogaajille, joten salissa ei tainnut olla kuin yksi tai kaksi ihmistä, jotka eivät olleet koskaan kokeilleet kundaliinijoogaa.

Koulun liikuntasali ei ole kaikkein viehättävin paikka joogatunnille, mutta kyllä sekin toimii. En ollut aiemmin ohjannut tuntia mikrofonin, tai headsetin kautta, mutta nyt sekin on koettu. Etukäteen vähän jännitin, miten kovaa mantrat kajahtavat kaiuttimien kautta, mutta kukaan ei tainnut tulla kuuroksi. Jotain hassua äänentoistossa kuitenkin oli, koska pariin kertaan systeemi sai ihan omia aikojaan kummallisen rätinäkohtauksen. No, siitäkään kukaan ei tainnut tulla kuuroksi.

Koska lattialla istuminen on niin vaikeaa siihen harjaantumattomille, ohjasin harjoitussarjan, joka tehtiin melkein kokonaan alustalla maaten. Ohjasin sen myös rauhalliseen tahtiin, suhteellisen pitkillä tauoilla asanoiden välissä. Normaalisti olisin pitänyt yllä paljon reippaampaa tahtia, mutta tässä ryhmässä se ei tuntunut hyvältä idealta. Tunnin jälkeen yksi ryhmän vanhimmista joogaajista tuli sanomaan, että kokemus oli miellyttävä. Hyvä, niin sen oli tarkoituskin olla.

Kesä tuntuu loppuneen lyhyeen, koska ison osan arkipäivistä palelen niin perinpohjaisesti. Töissä on käsittämättömän kylmä. Pärjään jotenkuten aamulla, jos aurinko sattuu paistamaan ikkunoista sisään. Jos ei, ja muutenkin iltapäivällä kun aurinko on kääntynyt toisaalle, en tiedä mitä pukisin päälleni. Tänään minulla oli toppi, sen päällä hihaton paita, villatakki, takki ja huivi kaulassa. Kuljen kaikkialla muualla ilman sukkia, mutta töissä laitan sukat jalkaan. Tänään kaipasin vielä villasukkia, sillä varpaat vetivät edellä kuvaamastani varustuksesta huolimatta ihan jäähän. Ja sormet.

Kun päivän palelee hyvin ilmastoidussa työhuoneessa, kestää tovin ennen kuin sulaa. Kävellessäni kotiin katselen kanssaihmisiä, ja mietin miten he voivat olla liikkeellä t-paidalla. Mutta t-paitaan minäkin vaihdan, kunhan ensin kehon syväjäädytys helpottaa. Tänään tein nettilomakkeella valituksen työhuoneen lämpötilasta asiaankuuluvalle taholle. Jotenkin en jaksa uskoa, että valituksella olisi mitään vaikutusta, mutta elän toivossa silti. Muussa tapauksessa minun pitää viedä töihin kasa vaatteita.

Viinimarjahilloa

Viinimarjoiksi niitä täällä päin kutsutaan, herukoita. Suora suomennos ruotsista.

Punaiset saavat jäädä puskiin rastaiden iloksi, mutta mustat korjaan talteen. Joku voisi sanoa, että aika viime tippaan olen jättänyt poimimisen. Minä taas sanon, että nyt ne olivat kunnolla kypsiä ja mehukkaita.

Puskiin jäi marjoja vielä, eli homma jatkuu jonakin kauniina päivänä. Mutta totta puhuen nyt alkaa olla viimeiset ajat käsillä ja pieni kiire, marjat putoilevat jo. Jonkin rankan sadekuuron jälkeen puskat voivat olla ihan tyhjät, jos en pidä varaani.

Tanssista punaiset posket

Pidin viimeisen sijaistusjoogatunnin, sillä sijaistamani kundaliinijoogaopettaja palaa tällä viikolla töihin. Tunteja oli aika sopivasti ja mukavasti, ja oli kivaa taas opettaa vähän säännöllisemmin kuin yleensä. Vähän hassua, mutta niin vain on, että monesti ennen tuntia minua vähän jänskättää, että miten se menee ja kuinka kaikki käy. Jännitys katoaa ihan saman tien, kun tunti pääsee alkuun, ja kaikki on ihan itsestään selvää ja pelkästään mukavaa. Ehkä se jänskättäminen tarkoittaa jonkinlaista etukäteisvirittymistä.

Viimeisen kesätuntini päätteeksi yksi joogaaja jäi vielä meikkaamaan, eikä häipynyt vauhdilla niin kuin muut. Hän kertoi olevansa menossa treffeille miehen kanssa, jota hän ei ollut aiemmin tavannut. Totesin, että olipa hyvä idea tulla joogatunnille ensin, niin sitten voi säteillä ja loistaa treffeillä. Hän oli samaa mieltä, mutta totesi, että tunnin aikana punaisiksi muuttuneet posket pitää saada puuterilla peittoon.

Tunnilla tosiaan posket punastuivat, kun tanssimme Punjabin rumpujen tahtiin. Harjoitussarjaan sisältyi 11 minuutin tanssiosuus. Ja vaikka kundaliinijoogaopettajilta on kielletty joogaharjoitusten tekeminen silloin kun he opettavat (aamusadhana on eri asia, se ei ole opetustilanne), minä liityn tanssin ajaksi hommaan mukaan. Olisi liian kiusallista vain katsella muiden tanssia, ja kököttää itse paikallaan. Yleensä ohjatessani tanssin sillä asenteella, että minä nyt vähän näytän mallia kuinka laajoin ja hullunkurisin liikkein tässä voi liikkua, vieläpä miettimättä lainkaan miltä se näyttää. Hassuintahan on tietenkin se, että minä en pääsääntöisesti tanssi julkisesti. Paitsi joogassa. Siitä(kään) rajoittuneisuudestani en ole vielä päässyt irti.

Toivottavasti treffit meni hyvin ja kyseinen joogaaja nähdään uuden miesystävänsä kanssa joogatunnilla.

Töihin

Huomenna loppuu tämä lomailu ja palaan työpaikalle. Ihan varsinaista ja virallista lomaa minulla, pätkätyöläisellä, ei ole ollutkaan, vaikka pari viikkoa ja muutaman päivän päälle olen ihan omin lupineni lomaillutkin. Ei kukaan oleta minun olevan koko kesää töissä, enkä tosiaankaan jaksa syksyä ilman lomailua.

Töihin on jo kiva palata, vaikka kaikki se työmäärä, joka edessä odottaa, hirvittää vähän. Kyllä se siitä, kun vaan aloittaa jostain ja pääsee tahtiin mukaan taas. Edessä on myös vastuita ja tehtäviä, joita minulla ei ole aiemmin ollut, mutta oletan saavani apua muilta jos menee sormi suuhun.

Kiva on myös nähdä kaikkia työkavereita, kunhan hekin lomiltaan palailevat. He ovat koko homman suola ja syy, miksi töihin on kiva mennä.

Kesäduuni

Minun kesähommani on jo useana kesänä löytynyt näiltä portailta.

Tai jos tarkkoja ollaan, portaita on kahdet, kuvassa vain meidän kotiin vievät, vieressä on myös toiset. En muista montako vuotta siitä nyt on, kun todettiin, että portaat pitää maalata. Maalaaminen on meidän talossa minun hommia, siippa tekee muita asioita, sillä maalaamisen olen varannut kokonaan itselleni.

Raaputin irti vanhan maalin niiltä osin kuin se lähti, ja maalasin portaat pariin kertaan hienolla ja nykyaikaisella kaksikomponenttiepoksimaalilla. Se oli virhe. Hyvältä näytti, mutta ikävä totuus paljastui pikkuhiljaa. Hieno ja nykyaikainen maali ei sopinut yhteen meidän vanhojen portaiden kanssa, sen väri haalistui ja maali kuoriutui irti. Ei auttanut muu kuin alkaa jälleen raaputtaa maalia irti uudelleenmaalausta varten. Nyt maaliksi valittiin ihan perinteinen sokkelimaali. Viime kesänä sain osan portaista raaputettua ja maalattua, ja tänä kesänä pitäisi saada tehtyä loput. Homma edistyy hitaasti, ja sateet häiritsevät sitä aika ajoin.

Kyllästyttää portailla kyykkiminen huonoissa työasennoissa, ja saman homman tekeminen uudelleen. Mutta ei auta, portaista on tullut minun aurinkoisten kesäpäivien puuhastelun paikka. Vanha maali irtoaa vähän kerrallaan, pienen pieninä siruina. Kohta alkaa olla ensimmäisen maalikerroksen aika. Ensi kesänä – vihdoin – jotakin muuta duunia. Jos vaikka raaputtaisin ja maalaisin pihalta kellariin vievät portaat.

Kolmas Suriya Kriya ja väsyneet jalat

Jotain kesän säästä ja sen myötä olotilasta kertoo varmaankin se, että tänään oli kolmas peräkkäinen aamusadhana, jossa teimme Suriya Kriyan. Samannimisiä Kriyoja on ainakin kaksi, ehkä enemmänkin, ja ne keskittyvät tuomaan meille lämpöä, valoa ja aurinkoenergiaa ylipäätään. Sitä kai nyt sitten tarvitaan, kun kundaliinijoogaopettajat toisistaan tietämättä valitsevat saman harjoituksen.

Tämän aamun Suriya Kriyassa piti tehdä 26 sammakkoa. En muista koska viimeksi minulta on jäänyt sammakot tekemättä loppuun asti, mutta tänään jäi. Sen verran jaloissa tuntui vielä eilinen 80 kilometrin pyöräily, ja koko pyöräreissu ylipäätään, etteivät sammakot lähteneet loikkimaan kovinkaan kevyesti. Myös pyykin peseminen on ollut työlästä, koska pyykkikone on yläkerrassa ja portaiden nousu tuntuu jaloissa. Kyllä ne siitä pian toipuvat, ja sitten onkin mukava lähteä taas pyörälenkille. Mutta ei vielä, ensin pitää levätä.