Täällä ollaan, elämän tarkoituksen äärellä

Hengissä ja kohtuullisissa voimissa, vaikka ei ole mitään vähään aikaan kuulunutkaan. Ollaan siipan kanssa sairastettu sitkeä hengitystieinfektio, joka ei meidän diagnoosin mukaan ollut koronaviruksen aiheuttama, mutta kuka tietää. Yhdistettynä kaiken työskentelyn siirtymiseen etänä ja verkossa kun työpaikka meni kiinni, on olo ollut vähän väsynyt. En kauheasti ole aiemmin harrastanut etätyötä, koska työskentelen mieluiten työpaikalla. Toki olen sähköposteja lueskellut ja vastaillut niihin kotona, ja jotain muitakin lukuhommia, mutta siinäpä se on ollutkin. Nyt sitten kaikki etänä. On outoa enkä kauheasti tykkää, mutta minun tuntemuksillani ei nyt ole väliä.

Hyvät hyssykät, että olen nukkunut. Ihan älyttömiä määriä: pitkät yöunet ja päiväunet päälle.

Tuntuu, että kirjoitettavia ja jaettavia asioita olisi niin paljon, että en tiedä mistä aloittaisin. Sitten kuitenkaan ne eivät ole loppujen lopuksi erityisen tärkeitä, eli ihan sama ne on jättää kirjoittamattakin. Tärkeältä tuntuu nyt vain elää tässä ajassa pelkäämättä, tulevaisuuteen luottaen. Nauttia pienistä asioista, niin kuin aina. Ehkä juuri se on elämän tarkoitus juuri nyt. Ei mitään sen mahtipontisempaa, vain pientä elämää.

Asanoiden paluu

Kuohunta Yogi Bhajanin ympärillä ja kundaliinijoogayhteisön sisällä jatkuu ja käy kuumana. Siitä lisää ehkä joskus toiste. Tällä hetkellä minä vaan otan hyvän asennon ja nautin show’sta poppareiden kanssa.

Tämän postauksen tarkoitus on hehkuttaa Kuldip Singh Khalsan taiyo bodywork -hoitoja.

Joogaharjoituksia tehdessäni huomasin, että en enää pystynyt tekemään jooga mudraksi kutsuttua asanaa. Muuten sujui, mutta kädet eivät enää nousseet kattoa kohti, hädin tuskin sain ne irti alaselän päältä.

Sitten kävin Kuldipin hoidossa, ja kuinka ollakaan, hän löysi yläselästä kohtuullisen kireitä kohtia. Sellaisia, joiden käsittely pisti minut ähkimään. Onneksi se ei kestänyt kauaa, toimenpide oli varsin nopeasti hoidettu. Ja kuinka ollakaan, ta-daa, nyt taas kädet nousevat ylös kohti kattoa kuin ei mitään. Itse asiassa sain Kuldipilta juuri tuon asanan kotiläksyksi, ja olen sitä ahkerasti tehnyt, lyhyesti mutta usein.

Toinen asana, kameli, on tuottanut minulle vaikeuksia suurin piirtein aina, mutta jonka tekeminen on jostain syystä tuntunut tarpeelliselta. Olen siitä kirjoittanut jo vuonna 2014, löytyy täältä. Mitään edistymistä tai helpottumista en ole kamelin kanssa huomannut, vaikka olen sitä tosiaan pitänyt ohjelmistossa.

Viimeksi eli muutama päivä sitten Kuldip käsitteli hoidossaan minun kehoni etupuolta, lihaksia rintalastan molemmin puolin, ja mitä kaikkea siellä nyt onkaan. Vatsaa ja sisäelimiäkin. Kivaa sekään ei ollut. Itse asiassa sieltä vatsasta ja mistälie tuntui nousevan pintaan vähän kaikenlaista roinaa, olen ollut hyvin erikoisella tuulella ja merkillisissä tunnetiloissa siitä asti. Ja tänään, jotenkin puolivanhingossa kokeilin taas kamelia. Se sujui kuin vettä vaan, en ole ikinä saanut tehtyä sitä asanaa niin helposti ja hyvin. Hitsi, minä olin jo luullut, että ei tule tapahtumaan tässä elämässä.Mutta näköjään kyse ei ollutkaan vanhenemisen mukanaan tuomasta väistämättömyydestä, vaan jostakin johon on mahdollista vaikuttaa.

Tarinan opetus: vuosikausienkaan jooga ei välttämättä riitä, jos kehoon on varastoitunut ja paketoitunut erilaisia asioita hankaliin kohtiin. Tarvitaan muita, asiansa osaavia ihmisiä ja heidän apuaan. Apua onneksi saa, sehän tässä on ihan mahtavaa ja lohdullista.

Kuohuntaa Yogi Bhajanin ympärillä

Kylläpä nyt kuohuu koko kansainvälinen kundaliinijoogayhteisö. Ensin oli meillä täällä koto-Suomessa kuohahdus, kun Yogi Bhajan nostettiin esiin Maailmanpuu-podcastissa. Se ei minusta ollut erityisen pätevä juttu, mutta

siihen reagoitiin. Kirjoitin siitä jotakin jo täällä.

Kansainvälinen kuohunta on lähtenyt liikkeelle Pamelan/Premkan kirjasta ”White bird in a golden cage. My life with Yogi Bhajan”.

 

 

Premka oli Yogi Bhajanin ensimmäinen sihteeri, autonkuljettaja ja valokuvaaja. En tarkkaan tiedä mitä kaikkea kirja sisältää, mutta huhut kertovat, ettei se oli Yogi Bhajanin toiminnan kannalta kovinkaan kaunista luettavaa. Kirja ja siinä esitetyt asiat ovat saaneet aikaan sen, että nyt monet ihmiset punnitsevat uudelleen suhdettaan Yogi Bhajaniin ja kundaliinijoogaan. Lisäksi mietitään, pitäisikö Yogi Bhajanin henkilöesittelyä ja elämän kuvausta muuttaa jollakin tavalla. Edelleen, yhteisö on tekemässä entistä tiukempia kannanottoja sen suhteen, ettei tietynlaista käytöstä ja toimintaa kerta kaikkiaan sallita opettajilta tai yhteisössä ylipäätään. Somessa on myös yhden jos toisenkin henkilön kirjoituksia ja videoita, jossa he käsittelevät asiaa eri tavoin.

Monet kundaliinijoogit olisivat varmasti halunneet, että Yogi Bhajan olisi säilynyt puhtoisena, ettei hän olisi niin kuin monet muut opettajat, joita tällaiset tapaukset ovat tahranneet. He joutuvat nyt punnitsemaan uudelleen suhteensa kaikkeen tähän, mikä voi olla ihan hyvä asia. Henkilökulttia kundaliinijoogasta ei pitänyt koskaan tulla, niin minä ajattelen, ja niin Yogi Bhajan myös moneen kertaan sanoi, vaikka hän on saattanut samaan aikaan toimia myös omia sanomisiaan vastaan, en tiedä.

Katsotaan nyt mitä tästä tulee, ja millaisia liikkeitä seuraa. Tuleeko lisää paljastuksia ja kohuja. Kääntyykö keskustelu suuntaan ”kyllä minä sen jo silloin aavistin”. Vai mitä? Ihmisten reaktioita on kiinnostavaa seurata. Nyt jo näyttää siltä, että Yogi Bhajanin puolustaminen nähdään naiivina ja typeränä, ja suurin piirtein kaikkien odotetaan ottavan osaa asian taivasteluun ja Yogi Bhajanin syylliseksi toteamiseen. Kun näin tapahtuu, koen tärkeäksi harjoitella neutraalina olemista. Se ei tarkoita, että on sinisilmäinen ja typerä tai naiivi. Minä vaan en voi ottaa tähän mitään kantaa, minä en tiedä, minä en tuomitse. Sellainen harjoitus tämä on minulle.