Ohjasin pitkästä aikaa joogatunnin.
Tapahtui se, mitä olen odottanut jo pitkään. Niin pitkään, että taisin jo
lopettaakin odottamisen. Monet joogan harjoittajat varmaankin tunnistavat sen.
Sen, kun jotakin alkaa virrata sisällä niin, että on lämmin koko ajan.
Näin syksyn tullen olen kotona
vetänyt päälleni jo paksun college-paidan, kun on ollut melko vilpoista.
Joogatunnin jälkeen istuin koko illan hihattomassa paidassa. Sama jatkui monena
päivänä; ennen niin sopivan paksu paita oli kuuma, pakko riisua vähän väliä
pois. Yöllä pitää raotella peittoa. Ja niin edelleen. Nyt lämpö on jo vähän
tasaantunut, mutta edelleenkän ei palella samaan malliin kuin ennen tuntia.
Sitä en osaa oikein edes arvailla,
että miksi ei sama lämpö ole löytynyt kesän joogatunneista, tai koko kesänä
ylipäätään mistään. Tai mihin sisäinen lämpöni oli ylipäätään kadonnut. Täysi
mysteeri minulle. On vain todettava, että näin on, ja otettava se vastaan.
Muistan hyvin, kun kanssajoogaajan
kanssa aloimme yhdessä käydä kundaliinijoogatunneilla useamman kerran viikossa.
Aiemmin olin käynyt vain kerran viikossa. Oli adventtiaika, ja me molemmat
liihottelimme töissä t-paidoissa kuumissamme. Sellaista sisäistä lämpöä en ole
kokenut sen jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti